Tekniikan Maailma

Ostoskorisi on tyhjä

Uutiset

2.2.2010 14:43

Kaksi sim-korttia 170 euron puhelimeen

Samsung C5212
Samsung C5212 -puhelimessa on paikat kahdelle sim-kortille. Samaan puhelimeen saa näin kaksi numeroa ja kaksi liittymää.

Molempia liittymiä voi pitää päällä yhtä aikaa tai toisen voi kytkeä pois. Puhelimen sivussa olevasta painikkeesta on helppo valita kulloinkin käytössä oleva liittymä. Puhelimen voi myös ajastaa siten, että toinen liittymä aktivoidaan tiettyyn aikaan.

Kummallekin liittymälle voi määrittää oman soittoäänensä. Sim-kortit voivat myös käyttää yhteisiä yhteystietoja, vaikka toinen korteista ei olisikaan aktiivisena. Puhelimella voi valmistajan mukaan puhua neljää puhelua yhtä aikaa - kahta yhdellä sim-kortilla.

Kaksi liittymää yhdessä puhelimessa on monesti fiksu ja kätevä ratkaisu. Esimerkiksi työ- ja yksityisliittymän voi pitää samassa puhelimessa, ja niitä voi vaihdella näppäintä painamalla. Puhelin on lisäksi mahdollista ajastaa vaihtamaan toinen liittymä aktiiviseksi työpäivän päätyttyä.

Puheluiden soittaminen ulkomailla suomalaisella liittymällä tulee usein kalliiksi. Matkustaessa saattaa olla käytännöllisempää hankkia paikallinen prepaid-liittymä, jolla voi soittaa maan sisäisiä puheluita. Monesti prepaid-kortilla on myös kotimaista liittymää edullisempaa soittaa Suomeen. Samsung C5212:ssa prepaid-kortin rinnalla voi pitää tavallista liittymää, mikä on tärkeää silloin, kun matkasta tietämättömät soittavat kotimaasta.

Uutuuspuhelimessa on tavallinen näppäimistö, 2,2 tuuman näyttö sekä 1000 mAh:n akku, jonka luvataan kestävän 4 tuntia puhetta tai 200 tuntia valmiutta. Mukana on myös mediasoitin, kamera ja ula-radio.

Samsung C5212 on kaupoissa maaliskuussa, ja se maksaa alle 170 euroa.

Tekniikan Maailma

Lähetä linkki kaverille Lähetä kaverille Tulosta juttu Tulosta
Facebook Del.icio.us
1.

Eipä ole uusi keksintö jo aikoinaan benefonin kännyssä oli sama ominaisuus…

2.

Oli se sikäli uutinen, että tuollainen puhelin on markkinoilla _nyt_. Tuollaista kaipaavaa ei juuri esihistoriallinen benefon auta.

3.

Kylläpä vain onkin uusi keksintö, tällä puhelimella molemmat liittymät voi olla samaan aikaan verkossa, ja molemmissa liittymissä voi olla samaan aikaan puhelu päällä.

Benefonissa oli vain yksi liittymä samaan aikaan verkossa,
ei siis molemmat samaan aikaan.
Puhelin piti sammuttaa ja uudelleen käynnistää jotta sai toisen simin käyttöön.

4.

Benefon Twin+ oli se malli, vuosi jotain 2003 tms. Kelpo luuri ja monia fiksuja ominaisuuksia.

5.

Juu ei uusi juttu.. Mulla on itsella pitkään ollu NOVO merkkinen puhelin jossa toi ominaisuus olemassa. Toimii yhtä aikaa ekä tarvi katkaista toista käyttääksesi toista.

6.

Uusi ja uusi… kiinalaiset ovat tämän ensinnä tuotteistaneet, nyt Samsung on huomannut että voisi mennä hyvinkin kaupaksi ja samassa jo puhutaan ”uudesta keksinnöstä”…

7.

Eipä tuossa missään kohtaa sanota tai väitetä, että kyse olisi uudesta keksinnöstä.

8.

Eipä mitään ihmeellistä mulla on Nokia E90 puhelin jossa on dualsim-kortti ja kaksi simmiä. Ollut käytössä jo kohta 3 vuotta. Valikosta vaihdetaan kumpi simm-korttia haluaa käyttää.

9.

Itse asiassa Samsung on tehnyt dual-sim -puhelimia jo vuosikaudet, niitä ei vain ole pohjolan markkinoille tuotu aikaisemmin. Onneksi nyt on saatavilla, tiedän heti muutaman kaverin jotka tällaista ovat kaipailleet…

10.

Mielestäni hieno ominaisuus, että voit ohjelmoida tietyn kellonajan koska toinen numero/kortti kytkeytyy päälle/pois. Helppo seurata, onko työ tai omia puheluita, nähtävästi laskurit molemmille korteille/liittymille. Ehdottomasti hankin ko. puhelimen heti kun saa.

T.”Loppuu selittelyt”

11.

NAITÄ ON OLLUT KIINASSA JO PARISEN VUOTTA. OSTIN MYÖS JA TOIMII, PAITSI SUOMESSA, JOSKUS NIKOTTELEE JOS ON MOLEMMAT PÄÄLLÄ KUN HAKEE SOPIVAA ROAMING KAVERIA MUTTA MUUTEN IHAN HYVÄ. 1 KAPULA RIITTÄÄ TILAN SÄÄSTÖ. OMAN KYLÄN POJAT VARMAAN LASKEVAT ETTÄ JÄÄ TOINEN MYYMÄTTÄ NIIN EI TEHDÄ, MUTTA MUTTA KULUTTAJAHAN TÄMÄN TAAS RATKAISEE, ONNEKSI.

Kirjaudu sisään



Tai kommentoi vierailijana


HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
In English
Verkkopalvelu
Aineiston toimitus ja tekniset tiedot
Hinnasto
Yhtyneet Kuvalehdet Oy Maistraatinportti 1 00015 KUVALEHDET

Asiakaspalvelu

puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

Avoinna: ma–pe klo 08.00–17.00

Verkkopalvelut
Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
KG-lehti
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Käytännön Maamies
Koululainen
Moda
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
Suosikki
Tekniikan Maailma
TM Rakennusmaailma
Vauhdin Maailma
Vene
Kieku
Kuvakulma
Media-Matkat
Nettiauto
Plaza