Uutiset
9.2.2010 09:27
Chevroletilla kovat piipussa

Ensi viikonloppuna alkaa uuden Chevrolet Cruzen myynti, mutta se on vasta alkusoittoa merkin uutuusannille.
Hämeenlinnassa järjestetyssä Cruzen koeajotilaisuudessa Suomen ja Ruotsin myynnistä vastaavan Chevrolet Nordicin toimitusjohtaja Jonas Ahnve paljasti Chevroletilta tulevan peräti kymmenen uutuutta vuoden 2012 loppuun mennessä.
Yhtiön tavoitteena on saavuttaa Euroopassa yli miljoonan auton myynti, johon lähdetään Suomessakin vauhdilla, sillä tänä vuonna halutaan ylittää prosentin markkinaosuus, mikä tarkoittaa 50 prosentin myynnin kasvua viime vuoteen verrattuna.
Tänä vuonna Cruzea seuraa uusi pieni Matizin korvaava Spark, joka oli esillä viime syksynä Frankfurtin autonäyttelyssä. Mutta ensi vuonna alkaa varsinainen ilotulitus. Ensin tulee myyntiin tila-auto Orlando, jota seuraa uudistunut katumaasturi Captiva.
Todellinen ilopilleri on Camaro, joka saadaan meille sekä umpinaisena että avoversiona. Syksyn 2011 uutuuksiin kuuluvat täysin uusi Aveo ja Cruze Hatchback. Vuonna 2012 ovat vuorossa pistokehybridi Volt ja kaksi vielä nimeämätöntä uutuutta.
Tekniikan Maailma
Lähetä kaverille |
Tulosta |



Lähetä kaverille
Tulosta