ESIMERKKINÄ MUILLE

Monien autovalmistajien lupaillessa ja kehitellessä hybridejä Toyotan malleja vanhenee jo uusien tieltä.
Ensimmäiset Priukset tulivat myyntiin vuonna 1997 Japanissa ja maailmanlaajuisesti vasta vuonna 2001, kun siitä esiteltiin uusi versio. Euroopassa Priusta myytiin lähinnä Englannissa. Vuonna 2003 esiteltiin versio, joka tuli myyntiin koko Euroopassa. Prius II uudistui kevyesti vuonna 2006.
Toyota Priusta voidaan pitää ensimmäisenä suursarjavalmisteisena hybridinä, ainakin sen myynti on ollut menestys maailmalla. Autoa on myyty tammikuuhun 2009 mennessä yli 1,2 miljoonaa kappaletta, kun lasketaan yhteen kaikki versiot.
Kansainvälistä huomiota ja kunnioitusta hybridille tuli vuoden 2004 lopulla, kun Prius valittiin Vuoden Autoksi 2005. Muutama kuukausi myöhemmin Prius oli mukana Tekniikan Maailman talvivertailussa, jossa tulos jäikin sitten hieman vaisuksi.
Saimme koeajoon äärimmäistä käyttöä kokeneen auton. Se on rekisteröity vuonna 2007, ja sillä on ajettu yli 160 000 kilometriä. Huima kilometrimäärä selittyy auton historialla, sillä tämä yksilö on ollut taksikäytössä. Suurin kilometrimäärä, joka esiintyy Nettiautossa myynnissä olevissa autoissa, on peräti 375 000 kilometriä. Tyypillinen vuotuinen kilometrimäärä Priukselle on noin 30 000, ja sen mukaan myös Grey-Henin hinnat on laskettu.
Tarkastus
Päävoimanlähteenä Priuksessa on polttomoottori. Koeajoautossa se näyttää olevan päällepäin hyvässä kunnossa, kuten myös vaihteisto. Öljyvuotoja tai muuta normaalista poikkeavaa ei havaittu. Hybridijärjestelmän akku on sijoitettu vararengaskotelon eteen takaistuimen alle. Päältäpäin katsottuna kaikki sähkökomponentit ja johdotukset ovat asiallisessa kunnossa.
Auton maalipinta on suurimmalta osin hyvässä kunnossa. Eturenkaiden heittämät kivet ovat hioneet maalipinnan lähes kämmenen kokoiselta alueelta puhki molemmin puolin. Nämä kohdat eivät ole alkaneet ruostua edelleen jatkuvan hionnan myötä. Roiskeläpät estäisivät puhkikulumisen.
Auton pohjaa suojaavat osin peittävät muoviset levyt ja saumojen päälle levitetty alustamassa. Pohjassa on silti paljasta peltiä näkyvillä, ja sen suojana on ainoastaan maali. Ruostetta ei ole vielä näkyvissä missään, mutta pidemmän päälle lisäsuojauksesta olisi varmasti hyötyä.
Pyöräntuenta on kunnossa - välyksiä tai vaurioita ei esiinny nivelissä eikä puslissa. Jarrulevyt ovat edessä ja takana peilikiiltävät. Etulevyt ovat kuluneet, mutta vielä täysin käyttökelpoiset. Jarrutestissä jarrut ottavat kiinni hyvin ja tasaisesti. Myös iskunvaimentimet ovat kunnossa niin silmämääräisesti kuin mittaustulosten mukaan.

Koeajo
Auto on sisältä siisti. Kuljettajan istuin ja myös takaistuin ovat hyvässä kunnossa. Taksikäytön voi huomata vain tarkasti merkkejä etsimällä, sillä ohjaamon paneeleista löytyy muutama pieni ruuvin reikä. Paljosta käytöstä ja ajetuista kilometreistä kertoo oikeastaan vain kiillottunut ohjauspyörän kehä.
Liikkeellelähdöissä ja ryömityksessä Priuksen moottorit toimivat hienosti. Auto liikkuu hallissa ensimmäiset sadat metrit sähköllä, ja myöhemmin polttomoottori tulee mukaan. Bensiinimoottori käynnistyy ja sammuu edelleen silmänräpäyksessä ja huomaamattomasti.
Myös maantiellä voimalinja toimii hyvin. Ainoa miinus on nopeuden vaikea hallinta tasakaasulla, koska nopeus joko nousee tai laskee helposti. Testiautossa ovat alla kuluneet Bridgestone Blizzak -kitkarenkaat, jotka osoittautuivat syksyisillä sadekeleillä todella liukkaiksi. Onneksi ajonvakautus on kuulunut alusta lähtien kaikissa Prius-versioissa vakiovarustukseen.
Kaupungissa Prius kulkee hyvin. Raitiovaunukiskojen ylityksissä ja mukulakivikaduilla auton jousitus vaikuttaa ehjältä, eikä sisustassa mikään rämise. Maantiellä tunnoton ohjaus ja auton heikko suuntavakaus aiheuttavat kiemurtelua. Tämän ominaisuuden olemme havainneet kaikissa ajamissamme Priuksissa, joten jousituksen muuten toimiessa hyvin kaiken voi todeta olevan kunnossa.
Omistajien mieleen
Omistajat kokevat Priuksen luotettavuuden olevan kohdallaan. Pieniä tai suurempia vikoja esiintyy vain muutamassa prosentissa autoja. Priuksen historiaan on mahtunut muutamia takaisinkutsukampanjoita, joista suurin on ohjauspyörän akselin uraliitoksen vaihto. Vika korjattiin reilusta sadasta Priuksesta. Sama ongelma on johtanut korjauksiin myös Avensiksissa ja Corolloissa.
Parasta Priuksessa on omistajien mukaan ympäristöystävällisyys ja ajamisen helppous. Viime mainitulla tarkoitetaan lähinnä portaattoman vaihteiston toimintaa ja hybridin huomaamattomuutta. Myös auton hiljaisuus kerää kiitosta omistajilta.
Moitittavaakin löytyy. Huonommalla tiellä tai talvikelillä Priuksen maavara loppuu helposti kesken. Virtaviivaisen korin voimakkaasti laskeva kattolinja ja paksut pilarit takana jättävät takakulmat pimentoon, ja myös tavaratila jää hiukan niukaksi. Moni omistajista haikailee vetokoukkua, jota autoon ei kuitenkaan saa asentaa.
HYBRIDIAUTO on oiva ratkaisu vähäruokaista autoa haluavalle. Käyttökokemusten ja haastattelujen perusteella ainakaan Priuksen hybriditekniikkaa on turha pelätä, sillä se on osoittautunut luotettavaksi.
TM 19/09 pistokoejo (julk. 21.10.09) Aimo Niemi, teksti; Jari Kujala, kuvat; Test World, tekninen avustus; MC-INFO, haastattelu
Lue juttu
Lähetä linkki kaverille









