Tekniikan Maailma

Ostoskorisi on tyhjä

Pistokoeajot


HUOKEAMPI VAIHTOEHTO

Uusien autojen hallissa ei alle 10 000 euron ole juurikaan vaihtoehtoja. Käytettyjen puolella tarjontaa alkaa olla huomattavasti enemmän, josta hyvänä esimerkkinä tämänkertaisessa pistokoeajossa oleva Fiat Stilo.

Fiat Stilon valmistus aloitettiin vuonna 2001, ja Euroopan markkinoille sitä on valmistettut Italiassa. Se korvasi Fiatin mallistossa Bravon ja Bravan. Stiloa on tehty sekä kolmi- että viisiovisena, mutta mallit eroavat toisistaan enemmän kuin arvaisikaan.

Viisiovinen versio on seitsemän senttimetriä pidempi ja viisi korkeampi. Stiloa on myyty myös farmarikorisena versiona.

Mallinimien yhteydessä käytetty numero on moottorin pyöristetty teholukema hevosvoimina. Varustetasoja mallissa oli aluksi kaksi: Active ja Dynamic, myöhemmin mukaan tuli Actuel.

Stilo oli ensimmäisiä henkilöautomalleja, jossa käytettiin myöhemmin yleistynyttä täysin sähköisesti tehostettua ohjausta. Erikoisuutena Stilossa on CITY-kytkin kojelaudassa, josta voi valita voimakkaamman tehostuksen kaupunkiin ja vähemmän tehostetun ja sitä kautta tunnokkaamman maantieajoon.

Tämänkertainen pistokoeajoauto oli hieman vähemmän ajettu kuin aikaisemmat. Mittarissa Stilolla oli vasta hieman yli 85 000 kilometriä. Käytettyjen Stilojen tarjonnasta vain erittäin harva auto oli selvästi yli 100 000 kilometriä ajettu. Tämä tarkastettu

Stilo vastaa kilometreiltään ja iältään varsin hyvin mallin käytettyjen markkinoiden tarjontaa.

Ylös tarkastukseen

Kauempaa siistiltä näyttänyt maalipinta selvisi heti lähempää jälkeenpäin maalatuksi. Useassa kohdassa oli maalipinnassa pieniä roskia ja appelsiinipintaa. Ovet eivät aivan istuneet paikalleen, mikä oli johtanut toisen ovenkarmin maalipinnan vaurioitumiseen oven takapuolelta. Nämä merkit viittasivat jonkinlaiseen peltikolariin.

Auton pohja oli hyvässä kunnossa, mihin tietysti vaikuttaa aikaisempia pistokoeautoja matalampi kilometrimäärä. Suurin syy pohjan hyvään kuntoon oli kuitenkin paksu kumimainen massaus, joka tekee autosta hieman hiljaisemman ainakin soratiellä.

Hyväkuntoisen pohjan lisäksi asiallisessa kunnossa auton alla olivat niin jarru- kuin polttoainelinjat. Valitettavasti auto oli joskus nostettu ylös huolimattomasti, minkä seurauksena molemmat helmat olivat hieman kasassa.

Autoon on vaihdettu etukallistuksenvaimentimen ”koiranluut” 60 000 kilometrin kohdalla. Myös etujarrulevyt ja renkaat kiiltelivät uutuuttaan. Mittauksissa jarrut olivatkin hyvät lievää puoltamista lukuun ottamatta. Toinen takajarruista tosin laahasi hieman, mikä aiheutti vanteen lievän lämpenemisen.

Iskunvaimentimet olivat päältäpäin hyvässä ja siistissä kunnossa. Vuotoja tai ruostetta ei ollut havaittavissa, mutta mittauksessa paljastui, että etuiskunvaimentimet olisivat pian vaihtokunnossa.

Moottori oli päällisin puolin erittäinkin siistissä kunnossa. Vaihteiston vaihteensiirtimen vivun juuressa, tiivisteen välissä oli pieni öljyvuoto mutta ei mitään vakavampaa. Vasemman etuvalon korkeussäätö oli myös vaurioitunut.

Ajoon

Koeajolenkillä auto toimi hyvin ja kaikilta ongelmilta vältyttiin. Sileällä tienpinnalla eteneminen on mukavaa, ja alusta toimii hyvin kaarteissa, kunhan pärjää kevyen ohjaustunnon kanssa. Asfalttitien kuopissa ja pomppuisemmalla soratiellä etujousitus kolahtelee. Suoraan ajettaessa ohjauspyörä oli hieman vinossa, mutta auto kulki hyvin suoraan ja kääntyi molempiin suuntiin samanoloisesti.

Stilon 1,2-litrainen moottori yhdistettynä 6-vaihteiseen vaihteistoon toimii ajossa hyvin. Ainoana moitteena oli kytkimen selvä täristys aina liikkeelle lähdettäessä. Isoimmilla vaihteilla kiihtyvyys ei päätä huimaa, joten maantiellä ohitustilanteissa on syytä muistaa vaihtaa selvästi pienemmälle. Moottorin käynti ja äänikin oli hyvä aina kierrostenrajoittimen tuntumaan saakka.

Vaihteisto on yllättävä napakan oloinen, vaikka pitkä vaihteenvalitsin saa aikaan lievän epätarkkuuden tunteen.

Istuimet ja sisustus muutenkin olivat erittäin siistissä kunnossa. Kaikki säädöt ja katkaisimet toimivat koeajon aikana hyvin.

Sisustassa mikään osa ei äännellyt eikä resonoinut huonollakaan tiellä.

Yleisimpiä vikoja ja puutteita

Stilon moottorinohjausyksiköitä on hajonnuT. Useissa muissa kohteissa sähköjohtojen liittimissä on havaittu vikoja, jotka vaikuttavat laitteiden ja järjestelmien toimintaan tai aiheuttavat vähintään varoitusvalojen syttymisiä kojelaudassa sekä vikakoodeja.

Moottorin komponenteista suorasytytyspuola on herkkä särkymään. Rikkoutuminen aiheuttaa sytytyskatkoksia. Kytkimen täristäminen, jota esiintyi myös koeajamassamme yksilössä, on hyvin yleinen vika Stiloissa.Plussat

Ilmastointilaitteen kennossa ja putkistoissa on esiintynyt jonkin verran vuotoja. Mekaanisella puolella takajarrujen laahaus on yleistä, samoin kallistuksenvaimentimen koiranluiden väljistyminen kilometrien myötä.

Omistajahaastattelujen perusteella Stiloissa on ollut muihin tähän mennessä pistokoeajossa olleisiin malleihin verrattuna hieman enemmän sekä pikkuvikoja että auton tielle jättämisen aiheuttaneita vikoja. Seuraavan auton ostoa harkitessaan Stilon omistajista noin 55 prosenttia aikoo hankkia samanmerkkisen auton, mikä tähän mennessä on vaatimattomin tulos.

Avoimien kysymysten vastaukset olivat hyvin negatiivisesti painottuneita. Esiin tuli huomattavan paljon pikkuvikoja, varsinkin sähkölaitteissa. Positiiviset kommentit liittyivät auton sisätilojen väljyyteen sekä hyvään ja selkeään kuljettajan näkökenttään.

TÄSSÄKIN pistokoeajoautossa törmättiin samaan kuin muutamassa aiemmassakin. Auto oli laitettu liikkeessä myyntiä varten hyvään ja siistiin kuntoon, eikä juuri huolletusta autosta hirveästi puutteita pitäisikään löytyä. Kuluttajan kannalta olisi tietenkin hienoa, jos kaikki myytävät autot olisivat aina näin hyvässä ja asiallisessa kunnossa.



TM 19/07 pistokoeajo (julk. 24.10.07): Aimo Niemi; Jari Kujala, kuvat; Test World, tekninen avustus; MC-Info, haastattelut

Lähetä linkki kaverille Lähetä linkki kaverille

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
In English
Verkkopalvelu
Aineiston toimitus ja tekniset tiedot
Hinnasto
Yhtyneet Kuvalehdet Oy Maistraatinportti 1 00015 KUVALEHDET

Asiakaspalvelu

puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

Avoinna: ma–pe klo 08.00–17.00

Verkkopalvelut
Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
KG-lehti
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Käytännön Maamies
Koululainen
Moda
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
Suosikki
Tekniikan Maailma
TM Rakennusmaailma
Vauhdin Maailma
Vene
Kieku
Kuvakulma
Media-Matkat
Nettiauto
Plaza