Tekniikan Maailma

Ostoskorisi on tyhjä
TM koeajo

Volkswagen Tiguan 2,0 TDI Track&Field 4Motion

6.2.2008

EI MIKÄÄN YHDEN ASIAN AUTO

 
Jari Kujala, kuva

Volkswagen on saanut autonsa valmiiksi suosittuun katumaasturiluokkaan. Koeajoimme malliston maastokelpoisimman version, eikä lopputulos ollutkaan hassumpi.

Tekniikan Maailmassa 1/08 olivat vertailussa dieselmoottoriset katumaasturit, ja mukaan kaivattiin myös uutta Volkswagenin Tiguania. Hinnaltaan ja ominaisuuksiltaan se edustaa juuri tuon vertailun joukkoa, mutta Tiguan saatiin maahan vasta vertailun loputtua.

Mukana oli 11 autoa Aasiasta, Euroopasta ja Yhdysvalloista. Voittajaksi julistettiin Land Rover Freelander, ja esimerkiksi viime vuoden myydyin katumaasturi Honda CR-V jätettiin neljänneksi. Tässä on hyvä tausta, kun lähdetään koeajolle Tiguanilla.

Tiguanin perusrakenne peräisin viidennen sukupolven Golfista. Mitoiltaan Tiguan kuuluu luokkansa pienimpiin, mutta sisätiloiltaan se on huomattavasti väljempi kuin samanpituiset (4,46 m) tavalliset henkilöautot.

Edessä on hulppeat tilat, joihin pitkäkin kuljettaja saa ruotonsa mahtumaan. Takana istutaan huomattavan korkealla, ja selkänoja antaa poikkeuksellisen hyvä tuen. Istuin on vain 119 cm leveä, joten kolmelle se havaittiin ahtaaksi.

Tällä hetkellä Tiguaniin on valittavissa kaksi moottoria. Kaksoisahdettu 1,4-litrainen TSI-moottori tuottaa 110 kW (150 hv), ja siinä polttoaineena on bensiini. Koeajoon otettiin kaksilitrainen ahdettu diesel, jonka teholukemat ovat 103 kW (140 hv) ja vääntö komeat 320 Nm.

Dieselmoottori on uusi, ja siinä VW on siirtynyt pumppusuutintekniikasta yhteispaineruiskutukseen. Moottori on viritetty luonteeltaan erinomaisen hyvin toimivaksi yhdessä automaattivaihteiston kanssa.

Moottorin jatkeena testiautossa oli kuusivaihteinen Tiptronic-automaattivaihteisto. Tavallisessa ajossa Tiguan on lähes etuvetoinen, vain 10 prosenttia momentista välittyy takapyörille, mutta jako saadaan myös tasattua suhteeseen 50/50.

Track&Field-varustukseen kuuluu mahdollisuus valita Off-Road-käyttötila. Siitä löytyvät mäkilähtöavustin, kaasupolkimen sopeutus, alamäkihidastin ja EDS-toiminto, joka tarkoittaa elektronista tasauspyörästön lukitusta.

Heti koeajon ensimetreillä huomio kiinnittyi ohjaukseen. Siinä on mainio vaste, ja auto kääntyy kuin ajatus. Ohjausvaihteena on sähkötehosteinen hammastanko, ja tehostus muuttuu ajonopeuden mukaan. Tästä aiheesta on nähty monenlaisia toteutuksia, mutta VW:n voi sanoa onnistuneen lopputuloksessa erinomaisesti.

Sitä vastoin jousitus vaikuttaa hitaissa nopeuksissa kovalta, ja erityisesti takapää reagoi poikittaisuriin terävästi. Nopeuden myötä alusta mukautuu paremmin tienpintaan, ja moottoritiellä ongelmaa ei enää huomaakaan.

Maastossa jousitus toimi riittävällä eloisuudella ja joustovaratkin riittivät yllättävän pitkälle. Havaittiin, ettei edes yleensä kaupunkimaastureille myrkyltä maistuva ristiriipunta ollut VW:lle mikään ongelma.

Jarmo Sukava (Tiivistelmä TM:n 3/08 artikkelista, s. 162-167)

Lue juttu Lue juttu Lähetä linkki kaverille Lähetä kaverille Tulosta juttu Tulosta
Facebook Del.icio.us
Selaa myynti-ilmoituksia ja löydä oma Volkswagen Tiguan-merkkinen auto.

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
In English
Verkkopalvelu
Aineiston toimitus ja tekniset tiedot
Hinnasto
Yhtyneet Kuvalehdet Oy Maistraatinportti 1 00015 KUVALEHDET

Asiakaspalvelu

puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

Avoinna: ma–pe klo 08.00–17.00

Verkkopalvelut
Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
KG-lehti
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Käytännön Maamies
Koululainen
Moda
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
Suosikki
Tekniikan Maailma
TM Rakennusmaailma
Vauhdin Maailma
Vene
Kieku
Kuvakulma
Media-Matkat
Nettiauto
Plaza