Tekniikan Maailma

Ostoskorisi on tyhjä
TM koeajo

Seat Exeo 2,0 TDI DPF 143 Style

26.8.2009

Astetta ylemmmäksi


Hannu Häyhä, kuva

Seatilla on ollut halu päästä suurempaan ja arvostetumpaan kokoluokkaan, ja nyt peli avattiin järkevällä tavalla. Audi A4 leivottiin viime vuonna uusiksi, ja sen edeltäjästä saatiin teknisesti toimiva sekä laadukas perusrakenne Seatin uudelle johtotähdelle, Exeolle.

Seat Exeo kuuluu haluttuun noin 4,7-metristen autojen kokoluokkaan. Auto perustuu pitkälti edellisen sukupolven Audi A4:n tekniikkaan ja siinä on ripaus espanjalaista muotoilua, mutta se voi olla mallista riippuen 5 000-10 000 euroa saksalaissukulaistaan edullisempi.

Exeon myynti aloitettiin sedanilla, mutta nyt myös farmari on ennakkomyynnissä. Neliovinen näyttää omanlaiseltaan, vaikka sen juuret ovatkin tutut. Merkittäviä Audista poikkeavia piirteitä ovat etu- ja takavalot sekä ulkopeilit, jotka on sijoitettu A-pilareihin nähden taemmaksi.

Seat on lähtenyt leikkiin kolmella eri varusteversiolla. Lähtötasona oleva Reference on jo sekin verraten monipuolinen - etumatkustajan istuimen korkeudensäätö, sävylasit tai automaatti-ilmastointi kuuluvat harvoin ihan karvalakkimalleihin. Olennaista varustelussa on, että esimerkiksi koeajossa ollut 2,0 TDi 143 Style maksaa 29 967 euroa ja Sport-varustuksella saman verran. Erot varustelussa eivät siis ole määrällisiä tai rahallisia vaan tyylillisiä. Farmarikoristakaan ei joudu maksamaan suunnattomia lisiä, sillä ST-versio koeajoauton varustelulla maksaa 31 495 €.

Seat hyötyy VW-konsernin laajasta ja nykyaikaisesta moottoritarjonnasta uuden Exeonkin tapauksessa. Tarjonnasta on poimittu Exeoon kolme bensiinimoottoria ja saman verran dieseleitä. Suomessa bensiinimoottorisia Exeoita on hinnoiteltu kaksi, 110 kW:n tehoinen 1,8-litrainen turboversio, ja varsinainen sportti, 2,0 TSI. Siinä on tehoa 147 kW (200 hv) ja vääntöä 280 Nm!

Kaikki Exeoon valitut dieselit ovat kaksilitraisia TDI-moottoreita, joista kesyin eli 88-kilowattinen ei kuulu meillä tuontiohjelmaan. Muut kaksi ovat 105 kW:n ja 125 kW:n (170 hv) tehoversio.

Exeo 2,0 TDI antaa 105 kilowatin versiona hyvän suorituskyvyn kohtuullisella polttoainemäärällä. Se kiihtyy 100 km/h nopeuteen kymmenessä sekunnissa, ja koeajon keskikulutukseksi mitattiin 5,5 litraa dieselöljyä 100 kilometriä kohden.

Mutkaisella pikkutiellä Seatin ajettavuus ja jousitusmukavuus ovat erinomaisia. Kuljettajalla oli hyvä tuntuma tiehen, ja matkustajan paikalla istunut valokuvaaja äityi kehumaan sileää kulkua.

Kuitenkin suorilla ja loivissa kaarteissa huomio kiinnittyi ohjaukseen. Heti 60 km/h ja sitä nopeammin ajettaessa ohjauksen keskialueella tapahtui jonkinlaista kipsaantumista, eli palautusmomentti katosi ja tilalle tuli jokin keinotekoinen vaste.

SEAT Exeo 2,0 TDI DPF 143 Style on päässyt vetävälle ladulle. Letkan vetäjä, Audi A4, oli viime vuonna ylivoimaisesti myydyin Audi, ja vaikkei Seat Exeo tismalleen sama auto olekaan, siinä on vahvasti samaa latausta ja henkeä. Asiallinen viimeistely sisustuksessa ja korinosissa sekä tekninen toimivuus ohjausta lukuun ottamatta merkitsevät hyvää hinta-laatu-suhdetta, mikä on varmasti kova tekijä tähän maailman aikaan.

Jarmo Sukava (tiivistelmä TM 15/09:n artikkelista, s. 130-135)

Lisää aiheesta:
Seat Exeo myös avonaisena (28.12.2009)
Exeo ST Suomessa (27.8.2009)
Lisää ostoskoriin Osta juttu Lähetä linkki kaverille Lähetä kaverille Tulosta juttu Tulosta
Tilaa tekstiviestillä Tilaa sms:llä Facebook Del.icio.us
Selaa myynti-ilmoituksia ja löydä oma Seat Exeo-merkkinen auto.

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
In English
Verkkopalvelu
Aineiston toimitus ja tekniset tiedot
Hinnasto
Yhtyneet Kuvalehdet Oy Maistraatinportti 1 00015 KUVALEHDET

Asiakaspalvelu

puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

Avoinna: ma–pe klo 08.00–17.00

Verkkopalvelut
Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
KG-lehti
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Käytännön Maamies
Koululainen
Moda
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
Suosikki
Tekniikan Maailma
TM Rakennusmaailma
Vauhdin Maailma
Vene
Kieku
Kuvakulma
Media-Matkat
Nettiauto
Plaza