Tekniikan Maailma

Ostoskorisi on tyhjä
TM koeajo

Mitsubishi Lancer Sports Sedan 1,8 Invite

4.4.2008

Kylän suurin…


Jari Kujala, kuva

Mitsubishi on kertonut, että uusi Lancer on sen malliston suurin Euroopan myyntiin tulevista sedan-versioista. Ja niinhän siinä on käynyt, että Lanceria katsoessaan näkee kookkaan Galantin olemuksen, vaikka alle nelimetrisen Coltin porrasperäistä versiosta joskus liikkeelle lähdettiinkin.

Mitsubishi tulee lähivuosina karsimaan perusrakenteidensa määrän 14:sta kuuteen. Esimerkiksi nyt uudessa Lancerissa ja Outlanderissa on saman perusrakenne, vaikka autot näyttävätkin kovin eri näköisiltä. Samalle pohjalle rakentuvat myös Jeep Compass, Dodge Caliber ja muutama muukin ”vieras merkki” ja tietenkin myös myöhemmin esiteltävät eri Lancer-versiot.

Seuraava on vuorossa Lancer Evo X, joka jatkaa Mitsun tunnettua ralliautosarjaa. Evo Kympin eräs erikoisuus on alumiinista valmistettu kattopelti.

Vaikka Lancer syntyikin alle nelimetrisen Coltin porrasperämalliksi, se painii jo yli 4,5-metristen sarjassa. Etutilat edustavat kokoluokan mukaista väljyyttä. Takastuimella ja etenkin selkänojalla on riittävästi leveyttä kolmellekin, mutta keskitunneli on suunniteltu nelivetoa ajatellen, eli tavallista kookkaampana se kutistaa jonkun verran jalkatilaa.

Tällä hetkellä ainoa myynnissä oleva Lancer on siis neliovinen Sports Sedan, mutta siihen on tarjolla neljä eri varustetasoa. Koeajoon saimme Invite-version, joka on minkä tahansa mittapuun mukaan verraten kattava ja monipuolinen.

Yllättävissä tilanteissa auton hallittavuutta ja turvallisuutta voi parantaa merkittävästi ESC-ajonvakautusjärjestelmällä, ja Mitsubishi Lanceriin sellainen kuuluu vakiovarusteena.

Mitsubishiin on nyt tarjolla kolme eri moottoria: 1,5- ja 1,8-litraiset bensiinikäyttöisinä sekä kaksilitrainen yhteispainediesel.

Koeajoauton 1,8-litraiselle bensiinimoottorille tehoa on luvattu 105 kW (143 hv) käyntinopeudella 6 000 r/min ja vääntömomenttia 178 Nm, joka on suhteellisen hyvä arvo moottorin tilavuuteen nähden.

Vaihteita on viisi, ja ne on välitetty meikäläiseen tiestöön varsin sopiviksi. Vääntöä yleensä mukavasti tarjolla. Portaaton CVT-vaihteistokin on saatavissa, jos sellaista haluaa.

Moottori vetää hyvin osakaasulla, ja vaihteita voi käyttää taajamanopeuksissakin toinen toisensa perään. Kaasua painettaessa ei sitten ole lainkaan sama, mikä vaihde on kytkettynä. Kolmonen on risteyksissä voimaton, ja toisinaan kakkosvaihdekaan ei jaksanut vetää kunnolla. Tämä tuntui omituiselta hyvien suoritusarvojen jälkeen. Vaikutti siltä, että muuttuva venttiilien ajoitus teki Lancerista laiskan ja innottoman, vaikka juuri päinvastaista toivottiin.

Lancerin alustarakenteet ovat alalla tuttuja ja hyväksi havaittuja, mutta edelliseen malliin verrattuna takajousitus on kokonaan uusi. Uusi jousitus ei toimi yhtä mukavasti kuin aikaisemmin.

Sen sijaan väistökokeessa havaittiin, että alusta toimii hallittavuuden suhteen hyvin.

Ohjaus on perinteiseen tapaan hydraulitehosteinen, ja tehostus vaihtelee ajonopeuden mukaan. Tavallisessa ajossa ohjaustunto on hyvä ja palautus toimii asiallisesti.

Jarmo Sukava (Tiivistelmä TM:n 7/08 artikkelista, s. 170-175)

Lisää aiheesta:
Mitsubishi Lancerista crossover (31.12.2008)
Lue juttu Lue juttu Lähetä linkki kaverille Lähetä kaverille Tulosta juttu Tulosta
Facebook Del.icio.us
Katso myytävänä olevat Mitsubishi Lancer-merkkiset autot Nettiautosta.

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
In English
Verkkopalvelu
Aineiston toimitus ja tekniset tiedot
Hinnasto
Yhtyneet Kuvalehdet Oy Maistraatinportti 1 00015 KUVALEHDET

Asiakaspalvelu

puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

Avoinna: ma–pe klo 08.00–17.00

Verkkopalvelut
Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
KG-lehti
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Käytännön Maamies
Koululainen
Moda
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
Suosikki
Tekniikan Maailma
TM Rakennusmaailma
Vauhdin Maailma
Vene
Kieku
Kuvakulma
Media-Matkat
Nettiauto
Plaza