Kia Rio 1,4 EX
25.1.2006
John Wayne kumppaneineen teki Texasin ja Meksikon välisen rajajoen eurooppalaisillekin tunnetuksi. Rio puolestaan on tekemässä Kiaa ja Koreaa tunnetuksi täällä vanhalla mantereella. Koeajon perusteella voi sanoa, että hyvin tekeekin.

Kia Rio on mallina ollut myyntilistoilla jo pitkään – meilläkin farmarina, mutta viime keväänä esitelty Rio on muotoilullisesti ja teknisesti uusi. Suomessa huokein Rio tulee olemaa sedan-korinen 1,4 LX, ja sen hinta jäänee alle 16 000 euron. Seuraavana on viisiovinen viistoperä LX samalla moottorilla. Sama auto monipuolisemmalla EX-varustelulla on toistaiseksi kallein, ja juuri se on nyt koeajossa.
Rio on lähes neljä metriä pitkä, joten kokoluokituksessa se osuu pikkuautojen ja myydyimmän perheautoluokan välimaastoon. Yllättäen vertailupohjaksi kelpaa myös lähes 4,5-metrinen Kia Cerato.
Jos vertaa näiden kahden auton mitoitusta kuljettajan paikalta katsottuna, niin yllättäen ne ovat samoja, tai erot ovat enintään sentin parin luokkaa. Pienemmässä Riossa pääntilaa on jopa sentin verran enemmän (99 cm), vaikka autot ovat saman korkuisia. Periaatteessa Rion takapenkille sopisi kolmekin aikuista, mutta keskipaikka on muotoiltu pyöreäksi ja epämukavaksi istua.
Tavaratilan vetoisuus kertoo jo selvemmin, mistä kokoluokasta on kysymys. Rion konttiin mahtuu 240 litraa, ja se on tyypillinen mitta viistoperäisille pikkuautoille.
Rion 1,4-litrainen moottori on periaatteessa, tai paremminkin iskutilavuudeltaan uusi. Sen lähtökohtana on aikaisemmin markkinoille tullut ja esimerkiksi Ceratosta tuttu 1,6-litrainen, jossa merkittävimpänä teknisenä erona on muuttuva imuventtiileiden ajoitus.
Huipputehoksi on mitattu 71 kW (97 hv) ja väännön huipuksi 125 Nm. Väännön huippu osuu verraten korkeille kierroksille, 4 700 r/min, mutta todellisuudessa lähes yhtä paljon vääntöä on jo noin 3 000 r/min pyörintänopeudella. Arkiajossa huomio kiinnittyy ennen muuta moottorin sitkeyden ansiosta helppoon ajettavuuteen ja vähäiseen vaihtamistarpeeseen.
Polttoainetaloudellisuus ei ole aivan yhtä hyvä kuin moottorin muu luonne. Koeajon keskikulutus, 7,7 l/ 100 km, ei ehkä näytä paljolta, mutta tasaisella nopeudella mitatut lukemat ovat tutumpia 1,6-litraisten luokassa, ja jotkut kaksilitraisetkin liikkuvat samalla annoksella.
Koeajon jälkeen voi sanoa, että Kia on löytänyt Rion alustaan säädöt, jotka toimivat useimmissa tilanteissa hyvin. Parasta Rion alustassa on hyvä vetopito, joka kertoo onnistuneesta etupyörien tuennasta ja oikeasta painon siirtymästä vedätettäessä.
(Tiivistelmä Jarmo Sukavan artikkelista TM 2/06, s. 154-159)
Lue juttu |
Lähetä kaverille |
Tulosta |
![]() |
Autoa hakemassa? Selaa Nettiauton Kia Rio-merkkisiä autoja. |



Lue juttu
Lähetä kaverille
Tulosta
