Tekniikan Maailma

Ostoskorisi on tyhjä
TM koeajo

Audi TT Coupé 3,2 V6 quattro DSG

7.7.2004

Lisäsijoitus

Audi TT -malliston uusin versio kuuluu samaan luokkaan kuin vertailussamme olleet kolme urheiluautoa. Koska se kuitenkin maksaa noin 15000 euroa enemmän, se osallistui ryhmään ”ulkojäsenenä”.

Tähän asti vain nelisylinteristen moottoreiden voimin liikkunut Audi TT sai hiljattain uuden huippumallin, kun VW-konsernin 3,2-litrainen VR6 upotettiin myös tämän urheilumallin keulalle. Tehoa siinä on 184 kilowattia eli 19 yksikköä enemmän kuin tähän asti tehokkaimmassa 1,8 litran turbossa. Neliveto luonnollisesti liittyy kuvioihin.

Moottorin ja kardaanin välille voi tavallisen kuusivaihteisen sijaan tilata DSG-kaksoiskytkinvaihteiston, joka edustaa tähän asti toimivinta ratkaisua automatisoitujen vaihteistojen joukossa. Toimintaperiaatehan on se, että vaihteisto koostuu ikään kuin kahdesta kolmivaihteisesta yksiköstä, joilla on oma märkä monilevykytkimensä. Samaan aikaan on aina kytkettynä kaksi vaihdetta, mutta vain toinen kytkin välittää voimaa. Vaihde vaihtuu salamannopeasti avaamalla toinen kytkin ja sulkemalla toinen.

Jos Audia peilataan vertailussa olleeseen urheiluautoryhmään, se on monessa suhteessa niitä parempi ajaa. Murisevaa voimaa riittää alakierroksilta lähtien, ja mainiosti toimiva vaihteisto ja neliveto helpottavat sen hyödyntämistä. Taajamassa luonnollisesti vaihteiston automaattiasento on ylivoimainen. Maantiellä ohjaustunto on kohdallaan, ja auto reagoi uriin vain lievästi. Mutkat sujuvat nauttien, sillä ohjaus toimii kuin käsien jatke.

Rata-ajoon TT 3,2 on aivan omiaan, sillä nelivetoisuus tuo menoon tasapainoa, vaikka painonjakauma onkin perheautomainen. Uudet isot jarrutkin toimivat hienosti, mutta pysähtymismatka 100 km/h nopeudesta jää vain piirun verran alle 40 metrin.Viivalta lähtö onnistuu joka kuskilta rivakasti, sillä autossa on sitä varten lähtöjärjestelmä. Satasen saavuttaminen tapahtuu 6,3 sekunnissa ja 400 metrin päässä on kulunut 14,5 sekuntia.

Jos Audi TT olisi arvosteltu urheiluautovertailussa, se olisi vienyt selvän voiton, vaikkei ylläpitokuluja TT:lle edes laskettu. Se on täydellisin ajettava maantiellä, siinä on parhaat istuimet ja ajoasennon säädöt, pienin melu, Nissanin veroinen suorituskyky, neliveto sekä hienosti toimiva vaihteisto. Lisähinnalle saisi siis tässä tapauksessa perustellun vastineen.

(Tiivistelmä Velimatti Honkasen artikkelista TM 12/04, s. 32-33)

Lue juttu Lue juttu Lähetä linkki kaverille Lähetä kaverille Tulosta juttu Tulosta
Facebook Del.icio.us
Autoa hakemassa? Selaa Nettiauton Audi TT-merkkisiä autoja.

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
In English
Verkkopalvelu
Aineiston toimitus ja tekniset tiedot
Hinnasto
Yhtyneet Kuvalehdet Oy Maistraatinportti 1 00015 KUVALEHDET

Asiakaspalvelu

puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

Avoinna: ma–pe klo 08.00–17.00

Verkkopalvelut
Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
KG-lehti
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Käytännön Maamies
Koululainen
Moda
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
Suosikki
Tekniikan Maailma
TM Rakennusmaailma
Vauhdin Maailma
Vene
Kieku
Kuvakulma
Media-Matkat
Nettiauto
Plaza